Näytetään tekstit, joissa on tunniste mietteitä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mietteitä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivä

Minun äitienpäiväni on ollut surun sävyttämä. Äitimme kuoli torstai-iltana pitkän elämän eläneenä. Vaikka toki tiesimme, että lähtö saattaa tulla milloin vain, silti suru ja tuska on suuri.

Omat lapseni ovat tänään ilahduttaneet, joten päivä ei ole ollut niin raskas.

Tänä vuonna ei siis enää äiti saanut korttia eikä lahjaa. Sen sijaan piti eilen valita kukkalaitetta ja värssyä haudalle.

Ikävä on kova!

Siell´ siunatun mullan alla
lepopaikkas on rauhaisa.
Sinne saatamme äidin armaan
isän vierelle nukkumaan.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Pikainen päivitys

Ihme kyllä, arpaonni suosi minua Magnoliahaasteessa. :) Minä kun en yleensä voita mitään koskaan mistään arvonnoista.

Vaihdoin blogin taustan erilaiseksi, kun alkoi se vihreä raita kyllästyttää. :) Tämä tausta saa olla nyt taas jonkin aikaa.

Flunssa on vaivannut viime päivät ja huomen pitäisi jaksaa mennä töihin. Mutta enpä taida olla ainut siellä joka räkii. :)

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Sain 10 ruusua. :) Emppu oli tehnyt kortin ja laudeliinan päiväkodissa. Lisäksi sain vartalon kuorintavoiteen ja kuorintasormikkaat. :)

torstai 11. maaliskuuta 2010

Pientä päivitystä

Eipä ole tullut täällä käytyä tai siis kirjoitettua mitään kuukauteen.

Uusia käsitöitä ei ole nyt valmistunut, mutta joitakin kankaita olen ostanut. Täytyy jossain vaiheessa laitella sitten tuotoksia esille.

Talon remontoinnin suhteen on hiukan edistytty, isäntä on eristänyt kuistia. Homma on vielä kesken, mut kai se jossain vaiheessa valmistuu, toivon. senyum

Kirppikselle pitäis roudata tavaraa, sitä alkaa olla jo liikaa, varsinkin Empun pieniä vaatteita ja kaikkea muuta mahdollista.blur

Kirppikselle taitaa lähteä myös osa kestovaipoista.fikir

tiistai 29. joulukuuta 2009

Pieni rumpalipoika :)



Emppu sai joululahjaksi rummut ja niitähän on sit soitettu. Videossa Emppu testaa rumpuja mummun luona. Oltiin pohjoisessa 4 päivää joulun vietossa. Kun tultiin takas kotiin, täällä on paljon enemmän lunta kuin pohjoisessa.senyum Huomenna on sitten paluu arkeen; töihin takaisin ja Emppu menee viihdyttämään päiväkodin tätejä.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Sain tunnustuksen!

Kiitokset siitä Miiskulle! senyum


TUNNUSTUKSEEN KUULUVA HAASTE KUULUU NÄIN:

1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.

1. Näköaisti: Hyvinkin tärkeä minulle. Ja tällä hetkellä hyvinkin ajankohtainen, koska näkö on huonontunut ja tarvitsisin uudet silmälasit.nerd

2. Makuaisti: Suklaa.. sengihnampakgigi Tarviiko sitä sen enempää selittää? siul Kaikki hyvänmakuinen maistuu, onneksi olen sitä sorttia, joka ei liho ollenkaan.

3. Hajuaisti: Suht. hyvä, luulisin. Tiettyyn rajaan asti kestää erinäisiä hajuja, pakkokin, kun on hoitotyössä. Kahvin tuoksu on aina hyvä!

4. Tuntoaisti: Kosketus, koskettaminen, syliin nukahtanut lapsi, pehmeä kangas, kissan pehmoinen turkki.. cium

5. Kuuloaisti: Tämäkin tärkeä aisti. Ja sen käyttöä pitäisi monesti opetella; kuuntelemaan muita ihmisiä. Tälläkin hetkellä kuuluu monenlaisia ääniä korviini.. Ei, en ole sekaisin. sengihnampakgigi Tv:n äänet, tietokoneen naputus, miehen ja lapsen hengityksien äänet, loriseva patteri wc:stä. Olen onnellinen, että tämä ja kaikki em. aistit minulla toimii.senyum

Laitan haasteen eteenpäin ja haastan mukaan Miinan, RitvaÖ:n, Villafanin, Pivikin ja Marin

maanantai 5. lokakuuta 2009

Nämä oli pakko tilata

kun sain kaikki samasta kaupasta. Pari taskuvaippaa tulee ja noista joustofroteista teen Empulle ainakin paitoja. senyum Olisin halunnut myös palan sitä kirahvit 1 mil pul-kangasta, mutta enpä tiedä saako sitä enää mistään. Noissa kahdessa Kaarat-kankaassa on aika selvä väriero. Toinen siis joustofroteeta ja toinen br-pul:ia. Mutta ihania kaikki!lapar

maanantai 28. syyskuuta 2009

Solmupipo Marimekon raitatrikoosta..

on näissä kuvissa:


Empulla oli yksi solmupipo, josta otin mallia tähän. Nuori herra ei vaan tahtonut kuvatessa pysyä paikoillaan. Mutta kaksi solmua piposta löytyy. sengihnampakgigi Leikkasin samaisesta trikoosta myös puseron kappaleet, mutta sitä en vielä ehtinyt ommella. Laitan siitäkin kuvan kun pusero on valmis.

Laitoin tänään hakemuksen sinne AMK:aan. Nyt ei auta kuin odotella tuloksia.doa

tiistai 22. syyskuuta 2009

Pieni päivitys muutamalta viikolta..

Eipä oo tullu tänne kirjotettua pitkään aikaan. blur Meillä vaan sairastellaan. Tuon flunssan jälkimainingeissa Empulle tuli korvatulehdus.sedih

Lauantain ja sunnuntain välisen yön itkeskeli vähän väliä (huusi) ja hetken nukkui taas. Haroi korvaansa ja valitti. Seuraavana päivänä, sunnuntaina siis, iskä käytti päivystyksessä ja pojalla oli tosiaan korvatulehdus. Sai antibioottikuurin ja nyt sit toivotaan, että ohi menee. Huomenna olisi tarkoitus viedä poika taas hoitoon, kun ei oo ollu kuumetta nyt.

Pari vaippaa tuunasin tänään. Vanhoja taskuvaippoja uudistin. Tarrat otin pois ja vaihdoin tilalle nepparit. Kokeilin, et onnistuuko tuolla pressillä laittaa starkantoja ilman uutta leukaa ja onnistuihan ne hyvin. Yhtään tähtikantaa ei menny rikki! Turhaanpa olis menny nekin eurot, jos olisin niitä varten uuden leuan tilannut.duit

Jaa, siitä piti vielä kirjoittaa, että kuuden päivän päästä alkaa AMK:an haku. Sinne aikuiskoulutuspuolelle lähtee täältäkin hakulomake. Jos vaikka pääsis opiskelemaan sinne työn ohessa. Sosionomiksi haaveilen. Niin! Haaveita saa olla. Tiedetään! Mutta pitäkää peukkuja!babai

torstai 3. syyskuuta 2009

Ollaan taas vaihteeksi sairasteltu :(

Emppu tuli ensiksi kipeeks, räkä alkoi vuotaa kun hain viime viikolla päiväkodista. Seuraavaks sairastuin minä ja piti hakea muutama päivä saikkua. Sitten flunssa iski myös isäntään ja mun tyttökin on pärskiny. sedih Et eipä kauan ehditty nauttia vatsataudin jälkeisestä terveestä ajasta. Mitähän sairastetaan seuraavaksi?

Eli ompelemaan en ole ehtinyt/jaksanut edelleenkään, mutta eipä tässä olisi paljon ehtinytkään. Melkein joka viikonloppu ollu nyt töissä ja iltavuorotkin kun kestää yhdeksään asti, niin ei siinä kummoisia jaksa tehdä. Kohta taas lähdettävä iltavuoroon.

Tulipa muuten tänään lasku pojan sairaalareissusta. 6 vrk sairaalassa, 181,80€ blur Ei naurata!

Ai niin, osallistuin Myllymuksujen kuosikisaan. Tuskin voitan, tänäkään vuonna. Mutta on ainakin yritetty.sengihnampakgigi

tiistai 25. elokuuta 2009

Töitä töitä töitä..

on tiedossa. Eipä ehdi ompelemaan. Noiden vaippapussien jälkeen en ole saanut mitään aikaiseksi. Eipä noita vaippakankaitakaan ole juuri jäljelläkään, joten kangastilausta pitäisi laittaa menemään.

Empun päivät päiväkodissa on menneet ihmeen hyvin. Aamuisen eroitkun jälkeen poika viihtyy päiväkodissa ilman suurempia kitinöitä. Kestovaippailukin on siellä onnistunut lukuunottamatta yhtä päiväunien aikaan sattunutta ohivuotoa. Muuten on vaipat pitäneet. Aattelin, että voisi kokeeksi ommella aio-vaippoja lisää, vaikka oon kyllä täyttäny taskuvaipat valmiiksi ennen hoitoon vientiä, ettei siellä tarvi hoitajien niiden kanssa pulailla.

Eikä tälläkään kertaa enempää, kun mitään ihmeellistä ei oo sattunu.senyum

maanantai 17. elokuuta 2009

Lyhyt päivitys

Eilen ompelin kolme vaipan kuljetuspussia pul-kankaiden jämäpaloista päiväkotiin. Kaikki on erikokoisia ja näköisiä. Kaikissa Kam-nepparit pussin suussa ja pieni narulenkki kulmassa kantamista varten. Toki siitä pussit saa myös naulaan roikkumaan. Empulle sattui onneksi sellainen omahoitaja, joka on kestovaipattanut pari omaa lastaan, niin on tuttu juttu. Mutta eipä nuo toisetkaan hoitajat suhtautuneet kestovaippoihin kielteisesti.senyum

Emppu siis aloitti tänään päiväkodissa ja hienosti oli päivä mennyt paria pientä kitinää lukuunottamatta.sengihnampakgigi

Tästä se sitten lähtee; uudet kuviot arjessa.. Tällä kertaa ei tän enempää, pyykin pesu odottaa.penat

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Ripuli voitettu..

ainakin Empun osalta. Eilen aamulla päästiin vihdoin viimein ihan oikeasti kotiin. Toissa iltana sairaalassa oltiin miehen kanssa hyvin hyvin onnellisia kun pojalla tuli oikeat kakat housuun, eikä ripulia enää. Naurettiin ettei olla ikinä oltu niin onnellisia, kun on nähty paskaa. gelakguling

Poika voi siis hyvin ja ruoka maistuu.senyum Ihan kivalta näyttää siis. Vielä perheessa tuo paska tauti jyllää, mutta parempaan suuntaan menossa kaiketi jo. Raskas viikko kaikin puolin, kaikille.sedih

Mä olin tänään töissä, jäikin tuossa kolme työpäivää väliin, kun olin yötä päivää sairaalassa. Nyt on vähän puhki olo, mut kaipa se tästä elämä palaa uomiinsa.

Emppu kävi iskän kanssa tutustumassa päiväkotiin ja huomenna uudestaan.sengihnampakgigi Mä meen töihin, joten en pääse mukaan, mutta perjantaina mennään porukalla kun oon vapaalla.

Mitään en oo ommellu, kun ei oo ollu aikaa eikä suuremmin kiinnostustakaan. Harkinnassa on kyllä kankaiden tilaaminen, mutta se saa odottaa tonne kuun loppuun. Täytyis käydä tuo Empun vaippavarasto läpi ja katsella, josko niistä osan möis pois. Eipä tuo oo kestoilukaan innostanut viime päivinä. Vielä en oo päässy edes keskustelemaan päiväkodin työntekijöiden kanssa vaipoista. Täytyy sit perjantaina ottaa puheeksi. Toivon kyllä oikeastaan kovasti, että Emppu oppis päiväkodissa pottailun salat ja päästäis vaipoista kokonaan eroon.sengihnampakgigi

Tässä tän hetken aatteet, nyt ei tuu muuta mieleen.

Valitettavasti en saanut tähän kakkasisältöiseen postaukseen hajuja mukaan, mutta jokainen varmaan muistaa em. hajun.sengihnampakgigi Niin, joo.. Eihän tässä oo ääniäkään..

lauantai 8. elokuuta 2009

Oksennusta ja ripulia..

kuuluu meidän perheeseen. Tää pöpö taisi tulla Turun reissulta kotiin tuliaisiksi. Mulla nimittäin alkoi kivistään vatsaa viikko sitten kun oltiin tulossa Turusta. Oksetti ja vatsa kurras monta päivää. Emppu sit oksensi maanantain ja tiistain välisen yön ja sitten alkoi ripuli. Sitä on sit tullu tähän asti ihan kiitettävästi. (En kyl tiedä ketä tuosta pitäisi kiittää) Keskiviikkoiltana sitten soitin päivystykseen, kun Emppu oli ihan väsynyt.

Päivystyksessä oltiin sit klo 22.30 illalla ja osastolle päästiin n. klo 3:n aikaan yöllä. Emppu oli päässyt jo kovasti kuivumaan, vaikka juotin kotona kaikkea mahdollista nestettä Osmosalista lähtien. Poika pääsi tippaan ja pikku hiljaa alkoi olo kohenemaan. Pari yötä oltiin sairaalassa ja eilen illalla sitten päästiin kotiin, mutta tänä aamuna piti tulla sitten taas kokeisiin. Ja arvot oli sen verran huonot, että Empulle laitettiin tippa jälleen. Illalla otettiin uudet verikokeet ja vieläkin arvot oli vähän liian huonot. Verikokeita on otettu pari kertaa päivässä. Ollaan siis taas täällä osastolla yötä ja aamulla tilannetta katsotaan uudelleen.

Tämän lisäksi kotona sairastaa Empun isosisko. Joten kamalan kivat fiilikset ei oo. Mihinkään muuhun ei pysty, kykene, ehdi kuin hoitamaan sairaita. Tai tekemään olon hiukan paremmaksi. Harmittaa, eikä mikään innosta tällä hetkellä.

Ja tähän tunnelmabiisi: http://www.youtube.com/watch?v=_PbWsF-8aJU

maanantai 3. elokuuta 2009

Ompelurintamalla nyt ollu hiljaista

En ole ehtinyt ommella vähään aikaan mitään. Keräsin punaherukat pensaista viime viikolla ja mehustin ne. Eilen sain kerättyä mustaherukat ja pitäisi huomenna mehustaa. Vielä odottaa yksi pensas valkoherukkaa, tosin ne saattaa olla sitten jo ylikypsiä.blur Sitten pitäisi ehtiä keräämään karviaismarjat..

Perjantaina ajeltiin taas Turkuun. Tällä kertaa ei menty laivaan, vaan käytiin täällä. Siellä oli sinä iltana esiintymässä Kari Tapio, Tapani Kansa, Martti Servo ja Paula Koivuniemi. Mertti Servoa me mentiin sinne kuuntelemaan, mutta menihän noi muutkin siinä sivussa. Oli ihan hauska käydä tuulettumassa. Mukanamme oli miehen kaveri. Kiitokset hälle seurasta ja ukulelen viristyksestä! Ostettiin tytölle nimittäin kitaran kaveriksi ukulele.

Takas tullessa käytiin Kasvihuoneilmiössä ja mukaan sieltä lähti miekka koristeeksi seinälle, olkalaukku minulle ja Empulle puuauto.

Tänään olin töissä omalla työpaikallani ekaa päivää. Jollakin tavalla sielläkin on muutoksen tuulet puhaltaneet. Ihmisiä vaihtunut jne. Hieman sekavin tuntein sinne palaa..soal

Empulla on huomenna ensimmäinen tutustumispäivä päiväkotiin. Mennään sinne klo 10 aamulla. Iltapäivällä onkin sitten neuvolassa käynti. Et tällaisia meille kuuluu..

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Joitakin kuvia Ahvenanmaalta

Laitan tähän joitakin kuvia reissulta. Ensimmäisissä kahdessa kuvassa nuorimmaiset on laivan pallomeressä. Emppu oli aivan ihastuksissaan valtavasta pallomäärästä.senyum


Kävimme yhtenä päivänä Kastelholman linnassa Sundissa. Linna on ainoa keskiaikainen linna Ahvenanmaalla. Kuvat on linnan rikkinäiseltä puolelta.



Tämä kissa hengaili siellä mökillä koko viikon ja oli kuin kotonaan. Sisälle oli tulossa koko ajan. Epäiltiin, että oli mökin omistajien kissa. Eipä tullut kysyttyä.

Ja naapurilla oli lehmiä. Tokihan niistä piti kuvia ottaa.sengihnampakgigi


Käytiin myös Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseossa Eckerössä. Minulle jo toinen kerta siellä, mutta muut perheenjäsenet ei ole käyneet siellä aiemmin. Joitakin kuvia alla sieltä.



Sen jälkeen kun oltiin käyty tuolla museossa, mentiin Riistasafarille. Oli ihan tuon museon lähellä. Kierros kesti vajaan tunnin. Safarilla näimme saksanhirviä, villisikoja ja strutseja. Niistä otokset alla.

Tämän alla olevan possun nimi oli Elvis.


Safarin alueella bongasimme myös tämän joutsenperheen.

Tässä toinen kuva mökistä. Kuvassa näkyy myös hieman tuota pihaa.


Torstaina kävimme läheisellä vuorella katsomassa maisemia. Aika pitkälle sieltä näkyy.



Vuorella oli näkötorni.

Ja tässä kuva tornista otettuna. Tämä on melkein huipulta. Ihan ylös en mennyt, kun en päässy. Jalat ei suostunu jatkamaan ihan ylös, vaan muuttui painaviksi. <-- Korkean paikan kammo iski. Kaiken kaikkiaan reissu oli mukava. Paljon näi jäkemättä, mutta ehkä joskus uudestaan.. Kaupat ei oo yhtä pitkään auki kuin täällä mantereella, tuli huomattua. sengihnampakgigi

Hyvin vähän siellä suomea osataan, joten puhuimme enemmän ja vähemmän huonoa ruotsia tai englantia. Mut täytyy sanoa, että loppuviikosta se ruotsin kieli alkoi jo ärsyttää.

Yksi hyvä=halpa kirppis(=loppis) löydettiin yhden talon piharakennuksesta. Kirppistavaraa monessa huoneessa ja hinnat oikeesti paljon halvempia kuin täällä. Muutenkin kaikki kirppikset mitä näkyi maaseudulla, oli juuri omakotitalojen nurkissa. Tien varressa vain lappu= loppis. Maarianhaminassa näin yhden kirppiksen kävelykadun läheisyydessä, mutta se oli kiinni just silloin.

Ruoasta vielä.. Tehtiin enimmäkseen itse. Käytiin yhtenä päivänä Maarianhaminassa ravintolassa syömässä ja eräänä päivänä Eckerön reissulla etsittiin ruokapaikkaa ja ajettiin sitten Degersands camping&cafe-leirintäalueen ravintolaan syömään. Tää on pakko kertoa; isäntä tyttärineen päätti tilata tuttua ja turvallista: hampurilaisen perunoilla. Juu, ei ois kannattanu, kun molemmat jätti hampurilaisen syömättä. Siinä oli vain sämpylän pohja ja sen päällä n. 2 cm paksu harmaa jauhelihapihvi, sisältä punainen. Hiukan jotain lisuketta välissä. Siis oikeesti ei ollenkaan syötävän näköinen.

Myös Ahvenanmaan pannukakku on mielestäni yliarvostettua. Kardemumman makuinen löysähkö, päältä palanut pannukakku. No, meni se alas vadelmahillon ja kermavaahdon kera. senyum

Tässäpä tärkeimmät taisi tulla. Täytyy lisäillä, jos tuntuu sille.

Ja heti lisäystä: Isännän kommentti tuohon hampurilaisjuttuun:

Hieman koristeltu se hamppis juttu. Oikeasti se oli leipä siellä alla ja pihvi värinkin puolesta ihan raaka ja maistui ihan paskalta.